Haluamme esitellä teitä palvelevan perheemme!
Peerâ Hotels & Cottages’n yksi arvoista on yhdessä tekeminen. Meiltä löytyy tekijöitä usealta paikkakunnalta, mutta silti painamme yhdessä ketjumme asioita jatkuvasti eteenpäin, yhdessä asiakkaidemme kanssa ja heidän tarpeitaan kuunnellen.
Tutustu Sinua palveleviin perheemme jäseniin alta!
Sodankylä, Peurasuvanto & Pyhätunturi


Hotelli- ja ravintola-alan rautainen ammattilainen Raili eli Raippa. Työkavereiden antama lempinimi kertoo kaiken ja ehkä vähän enemmänkin. Syrjäkyliltä Sodankylän vauhdikkaaseen virtaan jo nuorena muuttanut likka, on kiertänyt tunturin kautta ja palannut miltei 10 vuotta sitten takaisin uran alkulähteelle; Hotelli Sodankylään.
Raili on meidän talon tehokas innostaja. Loputtoman energiansa hän ammentaa Pappilanniemen lenkkipoluilta, perheestä, ystävistä ja Hangon kuplivista kesäöistä. Ruokatrendejä intohimoisesti seuraava johtajamme tietää Suomen parhaat ravintolat ja menomestat sekä pysyy muutenkin aina ajan hermolla, paikalleen ei jämähdetä!
Raililla on usein luuri korvaan liimattuna ja kaikki osaamme toistaa tämän myyntitykin vastauksen yhteen ääneen nopeatempoisesti: ”Hotelli Sodankylä Raili-Karvonen Willman”.


Sattasen syvästä syleilystä sukelsi soppakattiloiden suloiseen syvyyteen tämä mies. Ja on muuten pätevä äijä. Rauhallisuutta, varmuutta, hymyä, pohdittuja ajatuksia tarjoilee meille Tuomas työkaverina. Saammeko siis esitellä uuden keittiöpäällikkömme.
Tuomaksella on kertynyt mittava määrä kokemusta erilaisista lähialueiden keittiöistä ja viimeiset stepit kokista keittiöpäällikön maailmaan Rovaniemen matkailusesongeista. Legendaarisesta Pohjanhovista viimeisellä loikalla takaisin kotikylään – kyllä olimme iloisia kun saimme Tuomaksen Peerâ-perheemme jäseneksi. Näin varmoin askelin tapahtui avainhenkilön vaihto Kievarin keittiössä.
Otetaan pieni pähkinä! Mitä jos sekoitetaan ystävällisyys, avuliaisuus, hyvä huumorintaju, varma ote, maukkaat ruoat, hyvä ideointikyky, näppärät kirjalliset ja laskennalliset taidot Tästä on Tuomas tehty. Vapaa-ajalla tätä miestä ei paljon näy, mutta kertokaa meillekin jos bongaatte hänet jossain. ”Sodankylä 7 päivää” ei ole saanut hänestä yhtään kohuartikkelia, mutta ehkä pitäisi tutkia tanssikenkien pohjien kulumia tarkemmin?


Riitta on Sodankylän hotellin varsinainen Grand Lady – työkokemusta talossamme jo yli 30 vuotta. Ei mene sormi suuhun, eikä jää työkaverit tai työnantaja pulaan – vaan työt painetaan ahkerin mielin maaliin saakka.
Riitan asiakaspalvelun historian aikana hotellissa on eletty monenmoisia vaiheita ja muistelmat aikojen saatosta ovatkin kysyttyä kamaa kun aiheeseen päästään.
Rakkaus toimintaan, tuloksentekoon ja ennen kaikkea yhteys asiakkaisiin ovat
Riitalle työelämää rikastuttavia arjen kohokohtia. Hänet tapaa useimmiten aamuvarhaisilta kävelylenkeiltä Pappilanniemestä, ja kun korona on selätetty, hän onkin jo lentänyt lomille eksoottisiin kohteisiin – matkailu ja uuden kokeminen on ikuinen intohimo hänelle.
Riitta ei vähästä hätkähdä, vaan toteaa vain: ”sillä lailla” ja hyppää hommiin!
Niin kuin aamun ensimmäiset auringon säteet pilkistelevät taivaalta, astelee meidän aamun varma aurinko työpaikalle ja laittaa asiakkaille runsaan ja raikkaan aamiaisen. Soile tuli meille muuan vuosi sitten ja saavutti heti arvostetun aseman aikaisen aamiaisen vastuullisena hoitajana. Respan työtkin hoituvat kuin itsestään!
Siisteys, jämptiys, täsmällisyys, laadukkuus ja rauhallisuus ovat Soilelle tyypillisintä. Työkaverina häneltä tulee järkeviä ehdotuksia ja hänellä on hyvä taito haistella myös uusimpia trendejä ja ehdotella niistä lisäpotkua arkeemme.
Huikea elämänkokemus Pariisin kautta hevosten ja koirien kouluttajana ja oman lemmikkipalveluyrityksen vetäjänä vievät Soilen mukanaan. Hänet tietysti tapaa useimmiten lenkkipoluilla ihanien koiriensa kera. Hänen opeillaan tämän kylän lemmikinomistajat voivat huokaista helpotuksesta – apua saa aina kun tarvitaan.
Soilen suusta usein kuultua perinteiseen suomalaiseen tapaan: ”eipä tässä kurjuutta kummempaa”!


Marko, kokki
Niin pitkä oli matka Kemijärveltä Sodankylään että vasta 2022 saimme tämän miehen Pyssykylän keittiömme riveihin. Mutta hyvää kannatti odottaa – tämän herran kynsissä matkamiehen ei tarvitse näläkää nähä.
Työvuoroon hän sihahtaa äänettömästi, luo rauhaisat silmäykset työkavereihin ja virkkoo muutaman olennaisen sanasen ja saa kuin saakin hymyn työkaverin huulille. Maltilla ja huumorilla hän vie työvuorot aina maaliin, mutta vaatii työkavereilta samaa reilua otetta työhön ja hyvää yhteishenkeä.
Kahdesta asiasta ei tunnu mies irrottuvan – toinen on laatu ja toinen on Laatu – ja met kyllä annamma hänen pitää molemmat.
Tätä miestä et välttämättä ole tavannut Barcelonan lentokentällä tai Kabulin torilla, mutta saatat törmätä lähipuroilla tai syvällä metsän siimeksessä ja hänen tarinat Sarajevosta käymättä Bosnia-Hertsegovinassa ovat vertaansa vailla. Kaffetauolla hän saattaa repäistä ja käydä vaikka Orimattilassa. Että sellanen Reissumies. Me ollaan kyllä pohdittu että ihan kuin olis Bablo laulanut tästä miehestä, ehkäpä Vexi törmäsi tähän mieheen jollain Lapin reissulla?


Amanda, vastaanottovirkailija / tarjoilija
Palvelualan ehdotonta tähtiainesta – sydämeen asti yltävän hymyn kera. ”Ei sitä piä vähästä hätkähtää ”- ihan kun olisin kuullut tuon hänen suustaan – vai onkohan tapa tehdä niin väkevä, että ajatuskuplakin kulkee pään päällä.
Rekrytoitiin muuten jossain Lapintien ja Unarintien ja Jäämerentien kulmilla kera kukkaruukkujen ja istutuslapion. Pittää se olla avoin kaikkiin mahollisiin markkinapaikkoihin, mihin rekrytoimistonsa pystyttää. Kädet kyynärpäitä pitkin mullassa syntyy aina hyviä päätöksiä.
Vapaa-ajan hektisyydestä pitää huolta ihanat iloiset ja sanavalmiit jälkikasvut ja perheen ja työn lisäksi vielä hyvin päämäärähakuinen opiskelubuumi. Amandan kohdalla taas on ilo todeta, että jos opiskelet niin opiskele sitten ja ota siitä sitten kaikki irti – kyllä on opet varmaan tiukilla.
Työkaverina hersyvää huumoria, tykittäviä täsmäkysymyksiä, ongelmien purkua ja ehdottomasti luottamuksen arvoinen perheenjäsen. Ensivaikutelma ei petä, se vain jatkuu. Lasten äitinä komennot ovat kyllin vahvoja myös baarin melussa. Älkää siis ruvetko.


Mikä laulaen tulee niin se Tialta menee…..korvamadoksi kollegalle.
Niinhän se on että pelkkää rautaa ranteissa ja palveluasenne pilvissä, ikuinen lataus auringon voimalla, siitä on tehty tämä Kokkolasta singahtanut ohjus ilahduttamaan Sodankylän arkea.
Matkaopas, hotelli-ja ravintola-alan ammattilainen, esihenkilö – pitkä ja monipuolinen on kokemus ja legendaarisia tarinoita matkalla mukaan kertynyt. Elämä on intohimo.
Sano sinä kieli niin katsotaan meneekö kauan että Tia puhuu sitä ja naurut ovat hersyviä ja kädet liikkuvat ilmassa.
Asioiden ja ihmisten tutkiminen ja niistä oppiminen ei taida loppua koskaan ja työkaverin ja asiakkaan riemastuttaminen pulppuavan luonnon voimalla tekee arjesta aina luxusta.Tiimityöllä on ennennäkemättömät voimat ja hyvän kierrättäminen on paras ympäristöteko mitä tässä Peerâ perheessä voidaan tehdä! Tämän voiman luomiseen ladataan akut mökkeilyn ja kirjojen parissa.
Tuleppa juttelemaan Tiian kanssa ja saatat olla kohta kanta-asiakas!


Niin kuin aamuauringon ensimmäiset säteet ulottuvat Peerân aamiaissaliin, porhaltaa SOL:n aurinkoinen Tia keltaisissaan huolehtimaan asiakkaidemme viihtyvyydestä.
Saumaton yhteistyö vastaanoton ja hotellisiivouksen välillä näyttäytyy parhaimmillaan hyvänä lopputuloksena asiakkaalle. Hersyvät naurahdukset ja iloiset tervehdykset ja katsekontakti, siitäpä osansa saa jokainen.
Ei niin tiukkaa päivää taida tulla etteikö meidän Tia totea että no kyllä se varmaan onnistuu. Siivouslistan tekstit ja merkinnät kyllä vihjaavat että akateeminen alakin voisi olla nurkan takana. Kyllä on ilo silmälle saada asioista aina selkeät raportit ja kun asiat sovitaan niin ne myös hoidetaan.
Ehkäpä se moinen tasapaino saadaankin ihanista mökkitunnelmista, missä akkuja lataillaan sopivin väliajoin! Kysypä Tialta?


Aika ajoin saatat joutua törmäyskurssille meidän Tuomas Juniorin kanssa. Jos ei livenä Krouvissa ja respassa, törmäät hänen sympaattisiin katseisiin somekanavilla. Napattiin kaveri heti esitekuvauksiinkin mukaan kun kaikki tuntuu onnistuvan.
Jäbähän on ihan valmista vilimitähtiainesta ja hänen entrancekin oli kuin Bogart konsanaan. Työnhakijana ohitti heti vähintään 5 hakijaa persoonallisella ja ystävällisellä otteellaan ja heti tulemalla paikan päälle kysymään. Tässäpä oiva esimerkki siitä, että ei sitä töitä aina alan koulutuksella tehdä, sitä tehdään todella asenteella.
Se mitä ei mies osaa, hän on valmis selvittämään ja näyttää menevän usein sieltä mistä rima on korkeushyppääjällekin haaste. Selkeästi baaripuolelle vetää veri drinkkien tekoon – saas nähdä mihin matka kulkee seuraavassa oppilaitoksessa. Mikäpä siinä tulevaisuutta suunnitella kun asenne on kunnossa! Työkaverina ei takuulla jää naislauman puhevyöryn jalkoihin, huumori kulkee ja tarina lentää. Kerrassaan kiva kaveri, käypä jututtamassa.
Raahe


Heidi on hersyvä taitelijapersoona kovalla hotelli- ja ravintola-alan kokemuksella. Heidistä aistit heti intohimoisen asenteen oli kyse sitten työstä tai vapaa-ajasta. Toimeentarttuva, iloinen, mutta sopivan jämäkkä, tässä muutama sana kuvaamaan työ-Heidiä. Ideoita pursuavalla persoonalla on myös henkilöstöjohtamisen ammattitutkinto, eli henksu hoi asento!
Vapaa-ajalla Heidi kiertelee ympäri Suomea ja tapahtumia keikkailessa tai musiikkia levyttäessä. Kotona onkin sitten ihana ottaa vähän rennommin Vili-Wilbertti kissan kera. Voit valita myös kielivalikoimasta mitä haluaisit: suomea, italiaa, englantia tai kenties kreikkaa tältä suomalais-kreikkalais-leidiltä?
Heidin suusta kuulee useimmiten: ”Ehdottomasti, näin teemme.” Tekijänainen siis.


Kristina, aamupalanhoitaja / siistijä
Kristina on meidän Fazerin sinistä rakastava vahvistus Karjalasta. Aiemmin hän hoiti office-manager tehtäviä pankkialla ja hotelliala tuli tutuksi Suomessa, kun hän valmistui hotelli-alan vastaanottovirkailijaksi.
Kristinalla on monipuolinen työhistoria alallamme, hän on ennakkoluuloton ja työtäpelkäämätön. Asenne on alati: ”totta kai, minä otan selvää!”
Vapaa-ajalla Kristina nauttii kuvien ottamisesta, sekä urheilu ja Lapin luonto ovat lähellä sydäntä. Ysärimusiikki raikaa, kun Kristina pistää tuulemaan. Aina iloinen ja lämmin vastaanotto odottaa teitä hotellilla, kun Kristina on aamupalalla vastassa.
Kajaani


Karolineburgin sielu ja selkäranka pitää kirjaimellisesti kartanon pyörät pyörimässä sekä henkilökunnan kurissa. 13-vuotiaana Ismon Grillin kassalta uransa aloittaneen Kartanohotellin pomon sydäntä lähellä on kahvi. Merkillä ei ole väliä, kunhan sitä on. Ja paljon.
Työtä tasapainottavaa vapaa-aikaa vauhdittaa Pihka ja Peikko-koirat, sekä kolmelitranen Audi.
Usein suusta kuultua:
Michaelan heleää asiakaspalveluääntä pääset kuulemaan vastaanottoon soittamalla sekä hotellilla vieraillessa. Jos siis töissä sattuu olemaan.


Tea on yksikkömme ilopilleri, joka levittää hyvää fiilistä päivästä riippumatta. Kun tuodaan ilmi adjektiivejä, jotka kuvaavat Teaa, on kärkipäässä luotettava, tehokas ja lempeä.
Vapaa-ajallaan Tea harrastaa uintia ja koiran kanssa ulkoilua yhdessä poikansa kanssa. Musiikkia unohtamatta.
Tea on ollut palvelualalla vuosia, ja täten takaa hyvän asiakaspalvelun ja kohtelun jokaiselle asiakkaalle kukonlaulusta puoleenpäivään.
Useimmiten suusta kuuluu: ”Ne on jo tehty.” Meille aamiaiselle tullessanne, koette Tean valloittavan luonteen ihan paikan päällä.


Anni, vastaanottovirkailija
Meidän Anni – 16-vuotiaana kartanolla uransa aloittanut ahkera lukiolainen. Ensin Anni tuli ilostuttamaan työyhteisöämme kesätyön merkeissä ja yllätti kaikki esimerkillisellä reippaudellaan! Kesän loputtua koulun käynti jatkui, mutta niin myös työkeikat kartanolla – kun apua tarvittiin, niin ei muuta kuin luotto-Anni apuun!
Olemme ilolla saaneet seurata kuinka tämä nuori opiskelija on kokenut onnistumisia ylioppilaskokeissa sekä työssä ja kuulleet hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan maailmalla, ehkäpä seuraavaksi jopa vapaaehtoistyön parissa Etelä-Amerikassa? Mitä vaan Anni päätyykin tekemään, niin hänen ahkeruudellaan ja ystävällisyydellään pääsee hyvin pitkälle.
Vapaa-ajalla Anni pitää huolta pienestä – kohta kuitenkin jo isosta – Uuno koirastaan, kuuntelee K-poppia ja kuntoilee salilla. Käyhän jututtamassa meidän nuorinta polvea vastaanotossa!
Hallinto


Yann on meidän HK:n Sinistä rakastava Ranskan vahvistuksemme. Aiemmin Yann hoiti ostopäällikön tehtäviä metallitehtaalla Ranskassa ja hotelliala tuli tutuksi hellun kautta Yannin tehdessä ensimmäisiä asiakaspalvelutöitä yrityksessämme vuonna 2011.
Nykyään Yann tunnettaan Excel-Miehenä yrityksen kehitystehtävissä – hän hoitaa täsmällisyyttä vaativia palkkoihin ja kirjanpitoon liittyviä asioita, sekä kehittää yrityksen sähköisiä ja IT-toimintamalleja. Yann on tarkka, visuaalinen, kyseenalaistava ja toimintamallien kehittäjä – priimaa siis pukkaa!
Vapaa-aikana kehonrakennus, koripallo ja luonnossa tulistelu koirien kanssa ovat lähellä sydäntä. Yann on suomalaistunut niin hyvin, että useimmiten hänen suustaan kuulee: ”noniin”, tilanteeseen sopivan äänensävyn siivittämänä!


Peerân luonut saamelaista alkuperää edustava Hilla-Rina on nauttinut ensimmäisen koukuttavan yrittäjämocktailin jo äidinmaidossa yrittäjäperheen nuorimpana illan kirkkaimpana tähtenä.
Kuinka voisitkaan ja etenkin millä kielellä – kieltäytyä yhteistyöstä tämän kielineron ja hurmaavan lähes ranskattaren edessä? Kansainväliset kaupan ja kielten opinnot Asterix:n kotikulmilla ja yrittäjäkodin kasvatus – tahtotila on heikoimmillaankin vahva.
Vapaa-ajalla tapaat tämän toimarin metsästä, lasilliselta ja tanssimasta kavereiden kanssa, Inarilta siian pyynnistä tai tiktokkaamasta – menevä daami. Arkea tahdittaa myös kaksi samojedia, Pilvi & Rollo.
Hillan suusta kuulet kaiken ja kaikilla kielillä, mutta tilanteiden yllättäessä (tosi harvoin) saattaa päästä:”no eikä?” Ja pienen pieni naurunhyrähdys päälle.

Tässä on kaiken ja vähän enemmänkin kokenut hotelli-ravintola-alan yrittäjäduo. Alan yrittäjäkokemusta Vesalta ja Raililta löytyy yhteisesti vaivaiset sata vuotta ja risat.
Vesa on rovaniemeläinen Haaga-Heliassa hotelli- ja ravintola-alaa opiskellut, presidentinlinnassa Urho Kekkosen palveluksessa toiminut ja entisen SOK:n hotelli- ja ravintolatoimintaa johtanut ammattilainen, ennen yrittäjyyden polulle ryhtymistä.
Raili taas on alunperin suurtalouskokin tutkinnon Rovaniemellä suorittanut saamelaisneito Inarijärven rannoilta. Raili oli niin sanotusti alkuperäinen yrittäjä, hänen toimiessaan alusta alkaen yhteisen yrityksen asioita edistäessä, kaikkia alan töitä tehden ja lapsiaan kasvattaen.
Tämä duo on rakennuttanut useita Suomessa edelleen toimivia hotelleja ja luotsannut 80-90-luvun vaihteessa Suomen suurinta yksityistä hotelliketjua – aika kovat ovat siis meriitit. Kummatkin ovat jo eläkkeellä, mutta ovat edelleen mukana yrityksen hallituksessa.
Maskotit


Voit törmätä meihin ajoittain kohteissa, mutta älä pelkää, olemme ihmisiä ja erityisesti lapsia rakastavia pehmeitä jääkarhun sukulaisia. Rakastamme myös huomiota ja herkkuja, ihan vain vinkkinä…

Yhdessä tekemisessä on voimaa!